Hesburger yhteistyöhön kotimaisen Kaslinkin kanssa

« TAKAISIN

27.04.2017

Hesburger yhteistyöhön kotimaisen Kaslinkin kanssa

Laktoosittoman pehmyt-jäätelömassan Hesburgerille toimittaa nyt kouvolalainen perheyhtiö Kaslink.

”On hienoa, että me kotimaiset tuottajat pystymme tarjoamaan hinta-laatusuhteeltaan järkeviä vaihtoehtoja myös Hesburgerin kivijalkatuotteisiin. Suomen suurimman pikaruokaketjun ikonisten pehmisten pääraaka-aineeksi pääsy on meille luonnollisesti merkittävä asia. Niissä käytettävä Maire-maito kerätään omilta tuottajiltamme Kouvolan lähiympäristöstä. Pyrimme muutenkin käyttämään tuotteissamme ainoastaan kotimaisia raaka-aineita, joita onkin jo yli 90 % kaikesta valmistuksestamme. Panostamme laadun ohella vastuullisuuteen ja valmistamme tuotteemme Kouvolan tuotantolaitoksella biokaasulla ja käytämme ainoastaan ekologisia kartonkipakkauksia”, kertoo perheyhtiö Kaslinkin markkinointi- ja viestintäjohtaja ja osakas Juha-Petteri Kukkonen ja jatkaa: “Uuden Maire-brändimme tuotteet ovat Hesburgerin lisäksi herättäneet kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella ja esimerkiksi Maire-maitoa myydään jo Alankomaissa saakka.”

”Raaka-aineiden valinnassa suositaan kotimaisia vaihtoehtoja mahdollisuuksien mukaan. Kotimaisuuden ohella raaka-aineiden valintaan vaikuttavat monet asiat, kuten maku, laatu, saatavuus, hinta sekä toimitusvarmuus. Näiden kriteerien perusteella valitaan Hesburgerille parhaiten soveltuva raaka-aine. Kaslink täyttää nämä vaatimukset ja on meille luonnollinen yhteistyökumppani. Tavoitteemme on lisätä koko ajan kotimaisten raaka-aineiden osuutta Hesburgerin valikoimassa”, kertoo Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti.

Hesburgerin lisäksi Kymenlaakson alueella S-ryhmän ja Keskon myymälöistä saatavia Maire maitobrändin tuotteita löytyy valtakunnallisesti Tokmannin elintarvikevalikoimasta. Kaslinkin omia brändejä Mairen lisäksi ovat Tahto-välipalabrändi ja ruoanlaittokastikkeisiin erikoistunut Nordic Cuisine, jota myydään jo useassa maassa Euroopassa.

Hesburger

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Hesburgerilla on Suomessa ravintoloita 270 ja ulkomailla 175. Ketjun palveluksessa työskentelee yli 6 700 henkilöä. Vuoden 2016 verollinen myynti Suomessa oli 211 M€ ja ulkomailla 73,5 M€.

 

« TAKAISIN